Posted by on 12.10.2017

Uusi arki
Palaanpas vielä hetkeksi maanantai-aamun tunnelmiin. Olin juuri keittänyt aamukahvin ja valmistautumassa hyvin henkilökohtaisen postauksen kirjoittamiseen. Kuvat olin ehtinyt jo räpsiä ja tietokone heräili ruksuttaen. Siinä hetkessä puhelimeni soi ja sain tiedon seuraavana päivänä alkavista opinnoista – päivän postauksen luonne ja fiilis muuttui merkittävästi.Olin jo muutaman päivän pohdiskellut, että haluanko täällä blogissa paljastaa alakuloni, jonka olin jo tovin pelännyt äityneen jopa lievään masennukseenkin asti. H:n kanssa olimme jutelleet aiheesta jo paljon ja muutamalle ystävälleni olin jo “luvannut” käydä jututtamassa paikallisen päivystyksen lääkäriäkin. Minkälaisia nämä tuntemukset olivat sitten, saattaa joku nyt pohdiskella? Tyhjyyttä. Ilottomuutta. Yritin useasti pohdiskella, että mikä minut saisi piristymään, mutten yksinkertaisesti keksinyt mitään sellaista tekijää. En jaksanut innostua mistään ja kaikista onnellisimmillani olin, kun sain vetää peiton korviin ja ummistaa silmäni. Aamuisin vastaavasti olikin sitten taas vaikeaa nousta ylös ja aloittaa päivän hommat täällä kotona. Mikä pahinta, koin myös valtavan huonoa omaatuntoa siitä, että tunsin näin – olihan mulla kolme maailman suloisinta ipanaa!Tämä olotila oli siis jatkuva, mutta ilmeni aaltoillen. En tarponut siellä pohjamudissa ihan koko ajan, mutta päivittäin kuitenkin ja useasti. Kun tiistaina sitten innokkaana opiskelijana tepastelin kouluun, muuttui tilanne hyvin merkittävästi ja nyt voin rehellisesti sanoa, että en ole aikoihin voinut näin hyvin. Tuntuu ihan hassulta, että fiilis muuttui näin nopeasti ja isosti! Nyt totta vie oli mun aikani stopata kotiäitiys ja saada suunta elämälleni! Tämä oli parasta koko perheelle. Oli huojentavaa huomata, että kyse ei ollut masennuksesta, jota tosiaan ehdin jo epäillä. Kyse oli ehkä enemmänkin jonkinsortin ahdistuksesta johtuen siitä, etten ollut löytänyt paikkaani. Lähetetyt työhakemukset eivät tuottaneet toivottua hedelmää ja koulustakin irtosi vaan varapaikka. Ehkä jollain tasolla koin, että minusta ei enää näiden kotona vietettyjen vuosien jälkeen ole mihinkään, enkä kelpaa.Tällä viikolla on ollut ilo huomata, että minähän hitsi vie pärjään! On ollut helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja koulun aloitus on tuntunut sopivan kevyeltä. Eilen sain vahvistuksen…
Source: 47 palasta

Posted in: 47 palasta