Posted by on 10.8.2017

Testaccio – Ruokamatkailijan Rooma
Ylitämme Tiber-joen Porta Portesen kohdalta maaliskuisen perjantain aamuruuhkan aikaan. Jo valmiiksi kaoottisen näköinen liikenne menee entistä enemmän sekaisin kun poliisin pitää päästä pillit päällä ohi. Tiber virtaa rauhallisena hälisevän sillan alla ja minua vaan naurattaa Rooman kaoottisuus. Tällaistahan täällä on. Kun pääsemme sillan yli ja astumme pari askelta sivuun saavumme kuin toiseen maailmaan. Ympärillämme vallitsee hiljaisuus, jonka rikkoo vain satunnainen ohikulkija. Olemme saapuneet Testaccioon. Vihdoinkin Testaccio. Olimme merkinneet kaupunginosan karttaan ylös jo häämatkallamme pari vuotta sitten, mutta silloin emme ehtineet tutustua ruokafanien suosimaan trendikkääseen alueeseen, joka sijaitsee Trasteveren vieressä toisella puolella jokea ja Colosseumista jonkun verran etelään. Nyt kuitenkin olemme täällä ja etsimme ensiksi käsiimme uuden kauppahallin. Ihailemme matkalla kauniita hennon liiloja kukkia, joita on röykkiöittäin katujen varsilla. Pienessä puistossa istuskelee paikallisia heti aamusta ja joku ostaa päivän lehden viereisestä kojusta. Tarkistan kartasta kauppahallin sijainnin ja jatkamme matkaa sitä kohti. Nuovo Mercato Testaccio Via Aldo Manuzio 66C Uusi kauppahalli eli Nuovo Mercato Testaccio on katettu ulkoa melko vaatimattoman näköinen rakennus, jonka sisällä käy kuitenkin kova kuhina. Ihailemme sesongissa olevia artisokkia, pulleita punaisia mansikoita, sitruunoita joihin on jätetty vihreät lehdet ja toinen toistaan upeamman näköisiä tuoreita kasviksia. Viereisessä kojussa myydään kalaa. Meidät ja kameramme nähtyään kojun myyjä asettelee hurjimman näköisen kalan […]
Source: Tasty Travelissimo

Posted in: Tasty Travelissimo