Posted by on 10.8.2017

Äidille
 Hei sinä naisista tärkein. Vietät tänään syntymäpäivääsi, ja minulla olisi sinulle muutama sananen sanottavana. Sinä olet kasvattanut minusta naisen. Sen lisäksi olet vieläpä muokannut tyttärestäsi turvallisen äidin omillensa. Olet opettanut meidän kolmelle pienelle paljon rakkaudesta. Ollut tukena ja turvana meille jokaiselle aina, kun sitä olemme olleet vailla. Kaikista huonoimpinakin hetkinä tuupannut tsemppaamaan – antanut syyn napata kiinni arjesta.Kertonut minulle, kuinka leivotaan maailman parasta tiikerikakkua. Rientänyt apuun silloin kun väsymys on meinannut ottaa vallan. Siivonnut kotimme putipuhtaaksi. Mahdollistanut minulle ja H:lle tärkeitä hetkiä kaksin. Lohduttanut sydänsuruissa. Kehunut ja luottanut. Elvyttänyt mun viherkasvini – vuodesta toiseen. Eilen Piippis tokaisi sinun pihakeinussasi”Onko huomenna mummin syntymäpäivä?”Juhannuspusu-2017Kyllä on. Vaikka et sanallakaan ollut asiasta maininnut.Äiti rakas. Et varmasti tiedäkään, kuinka kiitollisia sinulle olemme kaikesta mitä olet meille lapsille ja lapsenlapsille antanut yhdessä isän kanssa. Tyynessä sekä myrskyissäkin olette eteenpäin auttaneet jaksamaan. Puhaltaneet voimaa “pienokaisiinne”.Tänään on helppoa olla onnellinen siitä, että olet juurikin meidän oma kaunis äitimme.Paljon onnea sinulle ikinuori! Olet suukkosi ansainnut.<3
Source: 47 palasta

Posted in: 47 palasta